tiistai 1. joulukuuta 2009

Maasai Mara

Safari Maasai Maraan!!

Lähdimme lauantai aamuna kohti Maasai Maraa myöhässä. Matkareittimme oli Eldoret- Kapsabet- Nandi Hills- Kericho- Sotik- Narok ja Maasai Maran alue. Ympäristö muuttui matkan aikana Nandi Hillsien vihreistä tee-kukkuloissa karumpaan maastoon aina Maasai Maran alueen villieläin rikkaaseen luontoon. Tiet olivat hyvässä kunnossa suurimman osan matkaa, erityisesti Sotikin ja Narokin väli tuli todella nopeasti sillä uudella asvaltilla ei ollut yhtään koloja, pomppuja tai muita hidasteita.



Viimeinen tunti oli melkein off-road ajoa, sillä nopeammin pääsi kun ei ajanut tiellä vaan jossain tien lähettyvillä. Onneksi allamme oli hyvä ajopeli ja hyvä kuski (kirjoittajan oma kehu) niin off-road ajo tuntui mielekkäältä.



Saavuimme Olmoranin telttamajoitukseen, jossa yövyimme ennen seuraavan aamun varhaista lähtöä katsomaan villieläimiä. Matkaaika Eldoretistä Majapaikkaamme oli tasan 7 tuntia. Pysähdyimme matkalla aina kahden tunnin välein lyhyesti. Pidempi pysähtyminen oli Sotikissa jossa söimme lounaan.







Telttamajoitus on halvempi vaihtoehto verrattuna hienoihin luksus safari keitaisiin. Telttamajoissa on vessa, suihku ja 2 sänkyä. Päärakennuksessa on ravintolatilat. 3 ruokailua kuuluu telttayöpymisen hintaan. Aamiaiseksi on paahtoleipää, mysliä, kananmunia, munakasta, makkaraa, hedelmiä, papuja, mehua, maitoa, kahvia ja teetä. Lounaalla ja päivällisellä on tarjolla kalaa, lihaa, pastaa, perunoita ja salaattia. Ruoka on erittäin hyvää ja jokaiselle löytyy varmasti maittavaa syömistä.

Yli puolet telttamajoittujista on turisteja. He valitsevat tämän vaihtoehdon niin hinta- kuin kokemus syistä.



Aamulla aikainen herätys, maittava aamupala ja lähtö katsomaan eläimiä. Ensiksi oli tosin selvittävä lehmälauma esteestä. =)

Maasai Maran alueelle mennään portin läpi jossa ulkomaalainen joutuu maksamaan 60 usan dollarin sisäänpääsymaksun, kun kenian kansalainen selviää noin 10 eurolla.









Ympäri vuoden Maasai Maran alueella näkyy paljon villieläimiä. Pari kertaa vuodessa on eläinten vaellus jolloin tuhannet eläimet vaeltavat paremmille oleskelupaikoille.

Olimme ajaneet Maasai Marassa jo jonkin aikaa ja napsineet hyviä kuvia eläimistä kun suuntasimme kohti Mara Serenaa, luksus keidasta jossa pidimme tunnin mittaisen tauon.







Mara Serena on kukkulan päällä ja tarjoaa matkailijalle luksus luokan majoitusta täydellä ylläpidolla ihan keskellä villiä luontoa. Kahvikupposen äärellä avautuu upea näköala. Useasti suurimmat eläimet näkyvät tänne kukkulan päälle, erityisesti kirahvit. Tästä keitaasta on noin 5 minuutin ajomatka joelle jonne voi mennä aina katsomaan krokotiileja, virtahepoja ja muita eläimiä. Joka päivä on Game Drivet, eli mennään katsomaan otolliseen aikaan jos näkyisi leijonia metsästämässä. Jos haluaa välttää ajomatkan tänne niin on mahdollista tulla pienkoneella ihan Mara Seren viereen. Pienkone matkalla näkyy hyvin Masai Maran alue ja suurimmat eläimet.

Tauon jälkeen suuntasimme matkamme takaisin Eldoretia kohti. Olimme päättäneet katsoa miten Maasai Maran luoteen puoleisesta päädystä, Oloololo Gate:sta pääsee takaisin. Matkallisestihan tämä on paljon lyhyempi kuin mitä olimme tulleet Narokin kautta, mutta mutta..

..ne tiet. Jos Sotikin ja Narokin välinen tie on Kenian paras niin Maasai Maran tältä puolen löytyy ne huonoimmat tiet. Tarkoituksemme oli kartoittaa tämä puoli Maasai Maraa ja nähdä teiden kunto. Tullessamme Maasai Maraan Matkamme siis kesti sen 7 tuntia ja siinä oli pitkät pysähdykset mukana. Nyt lyhyemmän reitin kesto oli 11 tuntia 50 minuuttia! Varmaan arvaattekin kumpaa reittiä käytämme ensi kerralla. Jokatapauksessa matkamme oli onnistunut ja kokemusrikas jälleen’.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti