keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Päiväntasaajan Tee


Viimeksi blogipäivityksemme keskittyi kenialaiseen kahviin. Kenialainen tee taitaa kumminkin olla tunnetumpi vielä maailmalla, joten kirjoitan pienen tietopaketin kenialaisesta teestä.


Teen valmistus alkoi 1900 -luvun alussa Keniassa, ja nykyään Kenia on yksi maailman suurimmista teentuottajista. Vuosittain Kenia tuottaa yli 250 000 tonnia teetä.


Kenialainen tee on erittäin laadukasta, koska päiväntasaajan sijainti mahdollistaa teen tuottamisen ympäri vuoden laadun säilyessä näin melko samanlaisena.

Teelehdet noukitaan noin kerran kahdessa viikossa, ja laadukkain tee noukitaan helmi- ja maaliskuun aikana.

Tee kasvaa Keniassa noin 1600-2200 metrin korkeudella meren pinnasta, jossa ilmasto on ideaali teen kasvatukselle. Trooppinen, vulgaaninen maaperä antaa myös oman makunsa teehen. Laajimmat teefarmit sijaitsevat Kerichon ja Nandin alueella jossa maisema on vain vihreää teeplantaaseja.